Sopiva sairaus

En toki tiedä diagnoosiani vielä, enkä tiedä, milloin tulen sen tietämään. Niille, joille on ollut jotain pakko selvittää siitä, miksi en enää ole niin toimintakykyinen, positiivinen jne. olen mutissut alkukeväisen YTHS-työterveyslääkärin analyysin pohjalta jotain työuupumuksesta.

Tiedän, että se ei ole the whole story, mutta en siis paremmastakaan tiedä. Toisaalta, työuupumus on myös yhteiskunnallisesti hyväksytty mielenterveysongelmia liippaava diagnoosi. Onhan siinä toki heikot sortuu elon tiellä -henkeä, mutta onhan se nyt, hyvänen aika sentään, ymmärrettävämpää ja pohjoismais-protestanttisen työmoraalin mukaan paljon hyväksyttävämpää, että joku kärsii vähän burn outista kuin että olisi ihan oikeasti hullu.

Ex-pomoni ei kyllä ilmeisesti oikein ilahtunut tuosta diagnoosista, kun hänelle kerroin. Vielä jäi vähän tekemättä, mutta totesin, että on parempi kertoa ettei pysty tekemään kuin vain kadota maan nielemänä. Työuupumukseen liitetään kuitenkin myös työolosuhteiden ongelmat, joten pienehkössä porukassa ei tarvitse katsella kovin kauas. Arvostan kyllä ex-pomoani, aikaansaapa mies, mutta kemiat eivät nyt vain kohdanneet parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Mielenterveyden ongelmat ovat suurelta osin aivojen aineenvaihdunnan muutosten seurausta. Se, että sanon näin, ei tarkoita sitä, että uskoisin niiden olevan kuin taikaiskusta parannettavissa lääkkeillä; tämä nyt vain käsittääkseni on yleisesti hyväksytty tieteellinen fakta. Helmikuussa olin kyllä ihan valmis vaikka aloittamaan mielialalääkityksen, sen verran kamala olo oli siinä vaiheessa. Onnekseni olen kuitenkin ongelmieni medikalisoinnilta säästynyt enkä ole edes joutunut taistelemaan siitä, että minulle ei lääkkeitä tungeta (pl. keväällä kirjoitetut n. 60 tablettia unenpidentämistarkoitukseen, niitäkin on edelleen jäljellä). Oma-aloitteisesti olen kyllä pistellyt keväästä alkaen poskeen kalaöljyä ja monivitamiinitabletteja, ehkä se on auttanut, ehkä ei. Ehkä olo voisi olla vielä kurjempi ilman niitä.

Ei pitäisi sairastuessaan kyllä lukea mitään alaan liittyvää kirjallisuutta, siitä löytää vain liian monta sairauskuvausta, jotka sopivat omaan tilaan. Vuoden kuluessa on tullut luettua Alice Milleriä, Liisa Keltikangas-Järvistä, tohtori.fi:n Masennusklinikkaa, lukemattomia muita verkkolähteitä ja ohjevihkosia mm. masennuksen hoidosta. Masennuksen suunnille arvelisin totuuden viittovan, mutta en tiedä, löytyykö minulle lopulta edes mitään varsinaista psykologista diagnoosia. YHTS:n psykologitäti ainakin oli sitä mieltä, että minä haluan vain selvittää, kuka olen ja siksi psykoanalyysi sopisi tarpeisiini. Omasta mielestäni tarvitsen kyllä apua ihan muussakin, mutta en toki ole ammattilainen.