Kaikenlaista
Onkohan tästä bloggaamisestakin tulossa jollain tapaa suorittamista? Jotenkin tuntuu, että pitäisi kirjoitella aina paremmin ja useammin, jotta vähäisetkin kävijät pysyisivät mukana (tai ehkä hekin karkaavat kun alan tunkea tuutista lisää tylsyyttä ulos?). Juuri kukaan ei edes kommentoi. Kävijälaskuri kertoo koruttomasti kuinka suosittu tai epäsuosittu olen.
Itseäni vartenhan tätä tosin aloin kirjoittaa, kun ei ole ketään kenelle puhua. Kirjoitetun päiväkirjantapaisen julkaisun pitäisi olla jotenkin ylenpalttisen hienoa tekstiä; mitä siitäkin nyt tulisi, jos se julkaistaisiin sitten joskus, kun (...) minusta tulee kuuluisa ja kaikki tajuavat, kuinka saatanan tylsä ihminen oikeastaan olen koko ajan ollut.
Osansa masennuskausiini tuo varmastikin se, että toinen, kertaalleen operoitu polveni on selkeästi sököytymässä, eikä sille oikein taida olla mitään ihmeparannusta. Olen 12-vuotiaasta harrastanut liikuntaa melko aktiivisesti, ja erityisesti liikunnan himo iskee silloin, kun ei pääse liikkumaan. Onpa minulle YTHS:n toimesta jo suositeltukin rakkaan harrastuksen lopettamista. Se vain käytännössä, minun kohdallani, tarkoittaisi liikkumattomuutta, mikä ei sekään ole pidemmän päälle hyvä asia.
Olen kuitenkin selkeästi tulossa vanhaksi. Rankka liikunta kahtena peräkkäisenä päivänä aiheuttaa lähinnä kipuja polveen, mikä vähentää intoa liikkua. Muutenkaan huvitus ei kauhean korkealla ole; kunnon endorfiinikännejä ei kuitenkaan saa, kun mikään ei noin oletusarvoisesti tunnu miltään. Harrastus on vain tapa pitää ajatukset muualla kuin pään sisäisessä kaaoksessa edes muutaman kertaa viikossa parin tunnin ajan kerrallaan. Ja pitää itsensä sen verran kunnossa fyysisesti, ettei oma peilikuva vielä ala kaiken hyvän (tai no, pahan) päälle enempää etomaan.
Harmittaa ja sattuu niin perhanasti.
Ja nyt kaikki alkaa kuplia pinnalle yhtäaikaa. Selvästi jossain kiehuu. Toivottavasti löytyy terapeutti, tai edes joku, jolle puhua ennen kuin ajatukset ryöpsähtävät hallitsemattomina reunojen yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti