Tyhjää täynnä

Jotenkin tyhjä olo. Kävin eilen toisen kerran terapiahaastattelussa sillä aiemmalla terapeutilla. En osannut edelleenkään olla kovin spontaani.

Ensimmäinen minulle kerrottu ammattilaisarvio tilanteestani on vaikea masennus, enkä oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Toisaalta tietysti helpottavaa kuulla, että minussa on jotain oikeasti vialla, enkä ole viettänyt vuotta jonossa vain sen takia että "tuntui pikkasen ikävältä"; toisaalta on vaikea uskoa että minulla menisi niin huonosti.

Terapeutti sanoi minun olevan aika lukossa ja blokkaavan kaiken epämiellyttävän jonnekin pystyäkseni jatkamaan eteenpäin. En esimerkiksi pystynyt muistamaan lapsuudestani juuri mitään. Terapeutti kehotti harkitsemaan mielialalääkitystä ihan sen takia, että terapiasta olisi jotain hyötyä, että muistaisin jotain sellaista, mistä kannattaa puhua. Asiasta pitäisi keskustella sitten joskus, kun pääsen asioimaan YTHS:n psykiatrien kanssa KELAn lausuntoa varten.

Tapaan terapeutin vielä kolmannen kerran "haastattelun" merkeissä, mutta en tiedä, jatkanko hänen kanssaan. Muista tarjokkaista en ole kuullut vieläkään, mutta hän korostaa sitä, että olisi hyvä jos potilas voisi valita terapeuttinsa useampien joukosta.

...ja kaikki byrokratiarumba, päätökset ja tiedot juuri nyt, kun minulla olisi enää muutama viikko aikaa saada gradusta aikaiseksi ensimmäinen versio... Kunpa voisin työntää tämän nyt sivuun hetkeksi ja vain keskittyä graduun, että saisin sen edes joskus valmiiksi.